Hullo, Paris

Täällä taas, hengissä ja hurmiossa. Kuluva viikko on mennyt palautuessa ja nukkuessa. Mietin, mikä olisi paras muoto matkakertomukselle ja jakaisinko tekstin usemapiin postauksiin. Päätin, että en. Tässä Ranska yhdessä paketissa, jihuu!

Day One

Lauantaiaamuna herätyskello räjähti eloon puoli neljältä. Monet ovat kysyneet, millainen junamatka Englannin ja Ranskan välillä on. Mennessä ilmeisesti nukuin ja missasin koko kanaalinalituksen, koska siitä ei ole mitään muistikuvia. Paluumatkalla koin sitten senkin. Kaksikymmentä minuuttia mentiin tunnelimaisessa pimeydessä. Muuten matka ei poikennut tavallisesta junailusta.

Perillä Gare du Nord-asemalla oltiin kahdentoista maissa. Asema on pohjois-Pariisissa.  Siellä pysähtyvät paitsi Eurostar-junat, myös tavalliset metrot ja RER-junat (metron ja paikallisjunan välimuoto).

Olin ajatellut, että ennen illan kisoja ehtisin käydä jossakin, mutta toisin kävi. Hostellini oli ehkä puolen kilometrin päässä asemalta, mutta senkin löytämiseen kului kummasti aikaa, kun aluksi lähdin katua väärään suuntaan.

Yö Vintage Hostellissa kevensi lompakkoa kolmenkympin verran. Se oli halpa hinta hyvästä sijainnista, ystävällisestä palvelusta, aamupalasta ja keittiön käyttöoikeudesta. Jaoin huoneen kolmen muun tytön kanssa – puolalainen, kanadalainen ja New Yorkissa asuva englantilainen – ja meillä oli oma kylppäri. Metallisen kerrossängyn yläpunkka vähän natisi ja kylpyhuoneen katto repsotti, mutta eivätpä nuo kauneusvirheet elämääni uhanneet.

Ikkuna- ja parvekekiihkoilija innoissaan

Muuten aikaa kului metrolippujen ostamiseen (metroissa ja busseissa käyvät samat liput, mutta osaan RER-junista piti ostaa erilliset tiketit. Ensimmäiset sain automaatista, jälkimmäiset päätin ostaa elävältä ihmiseltä) jonottamiseen (oon jo true britti, kun ihmisten jonottomattomuus ja etuilu saivat huokaisemaan syvään), oikean bussipysäkin etsimiseen, vaatteiden vaihtoon, kahvitteluun ja tankkaamiseen. Päätin suosiolla siirtää ylimääräiset ohjelmanumerot sunnuntaille.

Stade de France –stadion on vielä Gare du Nordiakin pohjoisemmassa. RER-junalla sinne pääsi viidessä minuutissa ja jäämällä ensimmäisellä pysäkillä pois. Junassa ja stadionille jonottaessa hiki valui koko vartalonmitalta.

Stadionilla istumapaikkani oli kaarteessa, lähellä takasuoran alkua. Sijainnin piti olla taktisesti hyvä valinta: Bolt aloittaisi sieltä kunniakierroksen ja näkisin takasuoralla käytävän miesten seiväshypyn.

3000m Steeplechase

What can I say? Ilta meni nopeasti ja tunnelma oli mitä mahtavin. Lavillenie juhli voittoa seipäässä ja Bolt kahdellasadalla metrillä. Karibian lahja maailmalle ei ollut niin bubbly ja letkeä kuin yleensä. Ranskan Lemaitre oli kahdellasadalla kolmas ja ujo. Jos jokin harmittaa, niin se, että kuvia en ehtinyt paljon ottaa. Esimerkiksi Bolt ei ikuistunut mihinkään. Annettakoon se anteeksi ja selitettäköön muilla kiireillä. Kun mies kisansa jälkeen kulki ohitse, seisoin penkilläni hihkumassa.

Kymmenen jälkeen suuntasin ulos stadionilta. Askel oli kevyt. Etiopian väreihin verhoutunut gentleman kysyi, olenko jamaikalainen. Vähän hymyilytti. Mary, Kingstonin kasvatti. Kieltäydyin illanviettotarjouksesta ja lähdin ihmismeren mukana asemalle, jossa ihmisiä ladattiin kiireellä juniin. Halusin saada viimeisen varmistuksen oikeasta suunnasta. Osoitin junaa, johon olin pyrkimässä. "Gare du Nord?" Sain virkailijalta vastaukseksi ouin. Heittäydyin kyytiin.

Pohjois-Pariisissa asustaa kuulemma paljon pohjois-afrikkalaisia, turkkilaisia ja karibialaisia, ja se tosiaan näkyi Gare du Nordin liepeillä. Olin juuri lukenut romaania, jossa jamaikalaiset ovat vihamielisiä vaaleita kohtaan (Malcolm Knox: Jamaica) ja siksi vähän jännitti himmailla pimeällä asemalla Jamaika-paita päällä.  Kaikki meni kuitenkin hyvin.

Kämppiksistä yksi oli ollut iltavalaistulla Eiffel-tornilla, joku konsertissa. Tarinoiden ja reittiohjeiden kuunteleminen menivät iltasadusta ja uni tuli nopeasti. Yksi kivoista asioista maailmassa on se tunne, kun on voipunut ja saa painaa pään tyynyyn.

Day Two

Sunnuntainen herätykseni oli puoli seitsemältä. Aamutoimien jälkeen heitin repun selkään ja kirjauduin ulos hostellista.

Gare du Nordin ulkopuolella loikkasin bussiin. Ensimmäinen etappi oli Gambettan asema Pariisin itäpuolella. Siellä köpötin kukkakaupan kautta Père-Lachaisen hautausmaalle. Ehkä aikainen kellonaika vaikutti siihen, ettei suuria turistimassoja ollut vielä liikkeellä. Oscar Wilden hautakivi (hautajärkäle) oli suojattu lasisella seinämällä. Aikaisemmin ihailijoilla oli tapana tervehtiä edesmennyttä kirjailijaa suutelemalla hautakiveä. Vuonna 2011 lukemattomat huulipunanjäljet pestiin pois ja hauta suojattiin.

Jatkoin bussilla Nation-asemalle. Sieltä aloitin metrokyydin, joka kulki Pariisin eteläpuolta länteen. Astuin ulos Bir-Hakeim –asemalla. Kohteena oli Eiffel-torni.

Seine

Can you feel the heat?

Tornin todettuani ylitin Seinen ja lähdin kävelemään. Kartan- ja kylttienluku vähän petti ja välillä tuskastutti, kun en ollut varma, missä menin. Janokin kuivatti kurkkua. Lopulta löysin kaiken etsimäni: vettä, Louvren ja pääpostitoimiston (ainoa, joka on auki sunnuntaisin). En edes yrittänyt museoon sisälle, vaan tyydyin pihalla hämmästelyyn. Jälkeenpäin katsoin parempaa karttaa ja totesin, että olin pyörinyt ainakin Champs-Élysées-kadulla. Siihen suuntaan olivat lukuisat merkkiliikkeet jo viitanneet.

Iltapäivällä palasin metrolla Gare du Nordille. Lontoon-junan lähtöön oli vielä pari tuntia aikaa, mutta en viitsinyt lähteä harhailemaan mihinkään kauas, etten olisi myöhästynyt paluukyydistä. Viimeisellä junapätkällä Cambridgeen katsoin ihmisiä ja tunsin outoa hellyyttä englantilaisia kohtaan.

Louvreilua

Gare du Nord

Mitä tulee kielimuuriin, niin pärjäsin yllättävän hyvin, vaikka en käyttänyt kuin bonjouria ja merciä. Pari kertaa olin tilanteessa, joissa minulle solkattiin ranskaa, mutta asiayhteys tai yksi tuttu sana sai ymmärtämään. Ilman ranskaakin siis selviää – eri asia on, onko mukavaa vaikuttaa kuurolta tai epäkohteliaalta, kun ei osaa vastata esimerkiksi myyjän small talkiin. Aina voi yrittää hymyillä ja toivoa, että se sopii vastaukseksi.

Mitähän yhteenvedoksi? Pariisi on kaunis kaupunki. Minulle jäi sellainen olo, että eri kieliä kuului vähemmän kuin vaikka Lontoossa tai Roomassa. Tuntumani oli, että Pariisi on säilyttänyt arvokkuutensa, eikä ole muuttunut turistien teemapuistoksi. Mene ja tiedä. Reissu oli joka tapauksessa upea. Ranskaan olisi palattava ja pidemmän ajan kanssa.

Parasta ei ollut Eiffel-tornin näkeminen tai edes Timanttiliigassa taputtaminen. Onnentunne oli kokonaisvaltaisin, kun lauantai alkoi taittua yöhön ja sai ottaa kengät viimein pois jalasta. Tai kun söi iltapalapatonkia hostellin keittiössä ja katseli ulos Pariisin pimeyteen. Odotti bussia aamuauringon paistaessa. Tai silloin, kun sai laittaa kotiin viestin, että on hengissä.

To live is the rarest thing in the world. Most people exist, that is all.

-  Oscar Wilde

 Menkää ja eläkää loppupäivä. Minäkin yritän. x