From the series Viikkokatsaus

Niin ovat päivät taas vierineet eteenpäin. Olen oppinut, että ”tuulinen” voi olla säätila siinä missä muutkin. Sadekuurojakin on viimein saatu. Mikä miellyttävä märän koiran tuoksu minusta tätä nykyä leuhahtaakaan. Vaikka sateenvarjo olisikin laukussa mukana, jätän sen yleensä sinne, koska tuuli tainnuttaisi sen kuitenkin. Eikä ihmistä ole sokerista tehty, eihän? Englantilaiset itse tosin leväyttävät sontikat esiin heti, kun taivaalta tippuu yksikin pisara.

Cambridgessa ankatkin hukkuvat

Viime sunnuntaina kahnustin kaupungille ja yritin käydä ostamassa postimerkin, joka olisi kelvannut ulkomaille menevään korttiin. Kävi ilmi, että sellaisia ei saa kuin postitoimistoista, ja ne puolestaan ovat sunnuntaisin kiinni.

Postimerkkitappion jälkeen uhmasin sadetta ja yritin kohdistaa kengänkärkeni läheiseen Grantchester-kylään. Olen halunnut vierailla siellä siitä asti, kun tulin tänne. Huhu kertoi, että kylään pääsisi seuraamalla jokea etelän suuntaan. Polku loppui aika nopeasti kesken. Taivaalle ja kelloon vilkuiltuani päätin kääntyä takaisin.

Matkalla Grantchesteriin. "Älä jahtaa"

Kolmas kerta toden sanoo. Olin siinä käsityksessä, että Mill Roadilla olisi pystyssä brasilialainen kahvila. Koetin paikantaa sen. Ei näkynyt.  

Sunnuntai oli siis päivä, jona en löytänyt mitään etsimääni. Kahvila on hyvinkin voinut jo lopettaa toimintansa, mutta kylä tuskin on kadonnut ilmaan. Täytyy joku päivä jäljittää niitä paremmalla onnella. Kävin sentään ostamassa D-vitamiinia ja rautatabletteja. Niin, ja kurkistin The Eagleen, kenties Cambridgen kuuluisimpaan pubiin. Siellä Watson ja Crick kuulemma aikanaan ilakoivat ja huutelivat keksineensä elämän salaisuuden, DNA-rakenteen. Paikka oli niin snobahtava, että liukenin kaikessa hiljaisuudessa pois.

Bateman Streetistä Batman Streetiksi

Maanantaina kävin kokeilemassa pilatesta. Olisin kovasti halunnut innostua siitä, mutta olipahan mitäänsanomaton esitys. Tunnin anti oli ohjaajan puheessa ja sitä kautta englannin kuullunymmärtämisharjoituksessa. Aion antaa lajille uuden mahdollisuuden joskus toiste.

En ollut suunnitellut kesälle kielikurssia, mutta tiistaina lähdin sellaiselle tsekkiläisen ystäväni mukana. Etukäteen tiesin vain, että kurssi on ilmainen ja kokoontuisi kerran viikossa kahden kuukauden ajan. Kaksi tapaamiskertaa oli ehtinyt jo mennä, mutta aioimme silti lyöttäytyä sekaan.

Selvisi, että kurssi on tarkoitettu ”kaikille, jotka huolehtivat lapsista”. Paikalla oli siis pari muuta au pairia ja maahanmuuttajaäitejä ainakin Saksasta, Japanista ja Malesiasta. Taso ei ollut ehkä vaativinta englantia, mutta vähät siitä. Tunnilla keskityttiin pelkästään keskustelemiseen, mikä antoi taas uutta potkua kielitajun kehittymiseen. Lisäksi oli mielenkiintoista makustella tilannetta siitä näkökulmasta, että itse tulevaisuudessa opettaisi maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Seuraavaa tuntia odotellessa! Saimme muuten kotitehtävän: jokaisen on ensi kerralla kerrottava vitsi, joka on omassa kotimaassa tunnettu. Tiedättekö, mikä olisi Suomessa yleinen vitsi(tyyppi)? 

Pakko mainita, että tsekkiystävälläni on täällä auto käytössään, ja läksimme sitten sillä kurssipaikalle. Ei siinä mitään, kyyti oli tasaista ja kaverini hyvä ajuri. Vaikeimmaksi tehtäväksi osoittautui parkkipaikan löytäminen kadunvarresta. Ajoimme korttelin ympäri varmaan kolme kertaa. Käyhän se munkin heittäminen niinkin. Homma alkoi olla mielestäni huvittavaa, kun tsekitär hoki jatkuvasti ”oh God, oh God”, ja kertoi, että ei ”väärällä puolella” ajaminen ole kovin vaikeaa, kun vain seuraa muita autoja. Hmm. Onhan siinä vinha perä.

Keskiviikkona tapasin Johannan! Kenkämetsästyksen jälkeen painelimme Bridge Streetille Nord-nimiseen liikkeeseen, jonka valikoimissa on tuotteita Marimekosta ja Iittalasta lähtien. Johanna oli ollut salapoliisi ja saanut selville, että myymälän yhteydestä pitäisi löytyä myös pohjoismainen kahvila. Ja löytyihän sieltä! Kahvit tarjoiltiin Muumimukeista ja Teema-astioista, kyytipojaksi otimme kanelipullaa ja ruisleipää. Kassaneiti kertoi, että he eivät saa mainostaa sekä kauppaa että kahvilaa, ja siksi jälkimmäisen olemassaolo ei ole kovin yleisessä tietoisuudessa. Jotkut asiakkaat ovat jopa erehtyneet luulemaan sitä työntekijöiden taukotilaksi, koska se on niin syrjässä kaupan takaosassa. Joka tapauksessa kokemus oli hilpeä ja vaatii uusintaa. Nordin kotisivut löydätte tämän linkin takaa.

Ruisleipää, juustoja, puolukkahilloa ja punajuurta Nordin tapaan

Lisätään nyt vielä, että hostien mukaan skandinaavisuus on ollut kovasti muodissa, siis ainakin sisustusasioissa. Myös Angry Birds näkyy olevan kaikkialla.

Just row on

Mitähän muuta? Perjantaina shoppailin ja näin uimahallissa niin karvaisen miehen, että luulin Perhon susien laajentaneen radikaalisti reviiriään. Tämä tarina on tosi. Karvoitus oli vieläpä hyvin harmaata. Ja kaupan kassalla täti puhui mulle ummet ja lammet, enkä enää edes oikein pysynyt kärryillä, mutta ei se tuntunut huomaavan. Nyökyttely, nauru ja ”REALLY” ilmeisesti toimivat. Ja kas, mieleeni juontuu mainio postikortti, jonka bongasin. Kuvassa äkäinen englantilaisrouva valitti, että ”teidänkaltaisenne turistit pilaavat koko tämän paikan”, ja turisti hymyili takaisin, että ”yes, it is, isn’t it?” Kyllä näillä pärjää, vaikka ei aina niin ymmärtäisi.

Kiehtova uutinen: ostin perjantaina kylmägeeliä. Vasen polvi on ollut hävyttömän kipeä jo pari päivää. Nyt kipu on alkanut säteillä koko jalkaan ja muuttua pistelyksi ja tunnottomuudeksi. Jaaha! Vanha vaiva on herännyt henkiin. Syy tuntematon. Liekö Englannin vetoisuus tehnyt tehtävänsä?

Primarkin Gangnam Style -sukat, omg

Toiveeni olisi, että pystyisin jatkossa kirjoittamaan jotain vähän dynaamisempaa kuin tällaisia viikkokoosteita. Suunnitteilla on ainakin postaus pienistä arjen eroista Suomen ja Englannin välillä, ja kulttuurishokista, jonka taisin käydä kuluneella viikolla läpi. Toiveita ja kysymyksiä saa koska vain heittää! Mistä aiheista te haluaisitte lukea pohdintoja?

Kesäistä viikonloppua joka iikalle ja valoisaa mieltä lätkä- ja viisustudioihin! X