Pelkkää juhlaa?

Tänään Brittilässä on vietetty perinteistä Bank Holidayta, mikä on useimmille merkinnyt yleistä lomapäivää. Esimerkiksi kaupat ovat olleet kuitenkin ihan mukavasti auki, eikä maailma ole pysähtynyt. Pidennetty viikonloppu ja kuumat kelit, no kelpaahan ne! Mulla rippuu tuolla vaatekaapissa Suomesta roudattu villakaulahuivi, mitä ihmettä. Pitäisi siis kovaa kyytiä kaivaa oravannahkoja esiin ja sijoittaa kesärytkyihin, mutta lämpöilyt varmaan loppuis saman tien, kun kassakone vain kilahtais. Ei sillä, että olisin taikauskoinen tai mitään.

Täällä on koivuja! Juhannus on pelastettu.

Mutta asiaan. Viikonloppu oli oikein hyvä! Lauantaiaamuna puskin itseni junaan ja lähdin tapaamaan Iidaa. Junat ovat täällä pienempiä ja natisevampia kuin Suomessa, matkustaminen on helppoa. Oli todella mukavaa ottaa vähän etäisyyttä Cambridgeen ja nähdä ympäröivää seutua. Toverini au pair –kaupunki on puolen tunnin matkan päässä, sievä, kotoisa ja pienempi ja mäkisempi kuin Cambridge. Täällä meillä ei ole varmaan kuin yksi kukkula, jolla on joskus muinoin sijainnut jonkin sortin linna.

Käytiin Iidan kanssa aamuelokuvissa katsomassa lastenleffa ParaNorman (punnalla leffaan!). Hauska, jännittävä (pelottava jopa) ja erilainen, katsokaa ihmeessä jos saatte tilaisuuden. Iltapäivällä iskettiin vielä varsinaiseen kohteeseemme eli Iron Man 3 –rainaan. Ai oliko hyvä? No, öö, siinä oli Robert Downey Jr., eli joo. 5/5.

Tuossa lähellä kotia on jonkin aikaa ollut huvipuisto, joka käsittää pari karusellia, pomppulinnan ja myyntikojuja. Tänään se on siinä viimeistä päivää. Lauantai-iltana kävelin juna-asemalta sen kautta kotiin ja tempauduin kojulle, jossa voi ampumalla voittaa itselleen pehmoelikon. Käytettävät aseet muistuttivat latausmekanismiltaan ilmakivääreitä. No niin. Ei kai mulla ollut vaihtoehtoja. Olin ilmeisesti liikuttavan tosissani, kun vierestä seurannut Flo Ridan näköinen sälli tarjos mulle toisen ampumakierroksen ja kojun pitäjäkin yhden bonusluodin. Kiitos vaan heille, mutta tyhjin käsin taapersin kotiin. Mutta silti, iskä, oisitpa ollut näkemässä.

Eilen ja tänään näin suomalaista, sittemmin englantilaistunutta, Johannaa. Such a lovely girl! Pyörähdin myös tosi pikaisesti piknikillä moikkaamassa tsekkejä ja yhtä itävaltalaista au pairia. Ja eilen seurasin aina ohi kulkiessani kisoja, jotka olivat käynnissä Cambridgen soutukerhon 150-vuotisen olemassaolon kunniaksi. Oonkohan jotenkin pakkomielteinen tuon soutamisenkin kanssa?

Sellaista siis. Kotiutumista ja arjen sujumista. Erilaisten tarinoiden kuulemista ja omien suunnitelmien tekemistä. Monenlaista kutkuttavaa on vireillä ainakin reissujen suhteen.

Sitten jotain ihan muuta. Oleilu täällä saattaa kuulostaa pelkältä lomailulta, mutta se rentoilu on vain yksi puoli. Töistä en oikeastaan halua kirjoittaa, koska ne koskettaa muidenkin kuin vain mun yksityisyyttä. Lyhyesti: osaa tää olla rankkaakin. Ja silti on niin, että olin onnellinen Suomessa, olen onnellinen täällä. 

Tästä päästäänkin sujuvasti siihen kysymykseen, että kannattiko lähteä. Mun mielestä kaikki kannattaa. Ei mikään elämässä ylipäätään ole ”turhaa”, vaan kaikki eletty tekee ihmisestä sen, kuka se on. Eikä ulkomailla oleminen tee ihmisestä automaattisesti jotenkin parempaa.

Tällä hetkellä musta tuntuu, että jo tällä pariviikkoisella on ollut vaikutuksensa. Oon oppinut asioita rauhallisuudesta ja kärsivällisyydestä, ehkä olen vähemmän ankara itselleni. Arvostan yhä enemmän positiivisuutta, omaa perhettä ja saamaani kasvatusta. Ymmärrän paremmin sen ihanuuden, kun voi ilmaista itseään omalla äidinkielellään. Toisaalta täällä tykkään ilmapiiristä, joka ei kyttäävä tai katkera, eikä kaikesta nouse haloota. Ehkä pienemmällä paikkakunnalla niihinkin ilmiöihin törmäisi. Voi olla, että ajattelen eri tavalla huomenna, viikon päästä tai kesän lopussa, mutta se on sitten silloin.

Iloiseksi lopuksi kerrottakoon, että yhdellä rakkaalla ystävällä on tänään ollut synttärit! Paljon onnea Tiina, toivottavasti päivä on ollut poepalomainen ja pottermaisen taianomainen! :)