Matkanotko

Ennen kuin kukaan ratkeaa uteliaisuudesta, niin kyllä, otsikko on johdettu Joel Lehtosen Putkinotko –järkäleestä. Lukekaa ihmeessä ja nauttikaa enemmän kuin minä.

Eilen loikkasin junaan ja lähdin käymään isolla kirkolla. King’s Crossille pääsee Cambridgesta kätevästi vartin välein ja matkaan kuluu vain tunti. Kun perheen edellinen au pair vielä ystävällisesti jätti minulle matkakorttinsa, saan junamatkojen hinnasta aina yhden kolmasosan pois. En voi kyllin edeltäjääni kiittää! Esimerkiksi tämä meno-paluu kustansi vain reilut neljätoista puntaa, ja samalla lipulla sain matkustaa Lontoon maanalaisella päivän aikana rajattomasti.

Olin käynyt Lontoossa kolme vuotta sitten shoppailemassa ja toteamassa tärkeimmät nähtävyydet, mutta kulkenut tuolloin ryhmän mukana ja ollut onnellisesti kujalla suunnistamisesta. Niinpä vedonlyöjät eivät välttämättä olisi olleet tämän luottavaisen maalaississin puolella, varsinkaan, kun lähdin matkaan keskenäni (”yksin” on turhan negatiivisesti latautunut sana, eikö teistäkin?). Mukanani olivat vain pari vuotta vanhat metro- ja bussikartat, joista jälkimmäiseen oli ripoteltu nähtävyyksien sijainteja.

Etappi numero yksi oli King’s Crossin turistipyydys, eli Harry Potter –kirjoista tuttu lähtölaituri. Paikka oli vaatimattomampi kuin odotin. Seinään oli ”upotettu” matkatavaravaunut, ja ihmiset saivat käydä kuvauttamassa siinä itsensä. Kuvissa tuo on näyttänyt jotenkin hohdokkaammalta. Vieressä seisoi 9 ¾ -kauppa, jossa oli kallista Potter-sälää. Oheisessa kuvassa näkyvät tupapaidat esimerkiksi maksoivat vajaat 70 puntaa kappaleelta. Sääli.

Korpinkynsi ja Luihuinen edustavat

Seuraava tavoitteeni oli suoriutua King’s Crossin vieressä olevalle St. Pancras International –asemalle, koska siellä oli vähän bisneksiä hoidettavana. Tästä lisää tuonnempana omassa postauksessaan. Tässä vaiheessa todettakoon, että tehtävä suoritettu ja hyvältä tuntuu!

Lontoon Underground tuli päivän aikana hyvin tutuksi. Liikkumistapana se on nopea, kätevä, siisti ja selkeä! Vou! Ensimmäinen kohteeni oli itseoikeutetusti Baker Street. Hartaana pyhiinvaeltajana jonotin Sherlock Holmes –museoon tunnin verran. Toisaalta tsekkitoverit olivat viikko sitten jonottaneet kolme tuntia Madame Tussaud's -vahakabinettiin.

Holmes-patsas Baker Street-aseman edustalla

Museoon täytyi pulittaa kahdeksan punnan sisäänpääsymaksu, mikä oli ylihinnoittelua kuivakasta aikuisten Muumitalosta. Museon yhteydessä oli myös kauppa, joka oli täynnä kaikkea Holmes-kamaa, mitä vain kuvitella saattaa. En voinut olla miettimättä, mitä Sir Arthur Conan Doylen ajattelisi, jos tietäisi, millaisia turistimassoja hänen Sherlockillaan lypsetään. Kirjailija itsehän ei ollut hahmostaan valtavan innoissaan ja yritti kertaalleen päättää tämän päivät. Yleisön voimakkaan reaktion vuoksi tarinoiden kirjoittamista oli jatkettava ja Holmes herätettävä henkiin. No, ainakin tämä todistaa sen, että vaikka lopputulos olisi omasta mielestä täyttä tuubaa, se voi silti menestyä. Uskokaa tuotoksiinne.

Näkymä Baker Streetille 221b:n ikkunasta

The one and only

Kuluneella viikolla olin kysynyt hosteilta vinkkejä ”englantilaisimman” pubin löytämiseksi ja saanut käpälääni erilaisia pubikarttoja. No niin! (Vaikka osaako ihminen enää useammassa pubissa käytyään lukea karttaa?) Olin siis jo perjantaina avannut pubitilin (host-mama alkoi nauraa, kun totuudenmukaisesti kerroin ”käyneeni juomassa iltakahvit”). Lontoossa oli jatkoa luvassa, sillä olin kuullut suomalaiselta au pair- ja blogistikollegaltani Hanna-Marilta, että 3 Famous Kings –pubissa näytettiin MM-lätkää. Tarjontaan kuului myös Suomen otteluita!

Baker Streetilta jatkoin siis maanalaisella Hammersmithiin, jossa vaihdoin metron West Kensingtoniin. Etsimäni paikka löytyi heti aseman vierestä. Suuressa sporttipubissa pyöri eri televisioruuduilla niin jalkapalloa, formulaa kuin Suomi-Itävalta –kiekkoa. Olin paikalla 45 minuuttia ennen pelin alkamista, jolloin pääsin vielä ihan hyvin istumaan. Lopulta tupa täyttyi suomalaispainotteisista katsojista ja Mertarannan selostuksesta. Toisella puolella pubia oli myös niitä jalkapallofaneja, joten eloa mestassa riitti. Vedin taas kahvit naamariin, seurasin ensimmäisen erän ja lähdin etenemään hauskaa kokemusta rikkaampana.

Aikeeni oli päästä pubista seuraavaan. Minulla oli Sherlock Holmes –pubin osoite, mutta ei tietoa siitä, mistä kyseinen katu löytyisi. Victoria-aseman turisti-infossa autettiin nopeasti ja ystävällisesti, cheers! Vinkiksi siis, että jättäytykää pois Embankment-asemalla, niin löydätte Holmes-pubin ja –ravintolan. Sekin mesta tuntui ratsastavan Holmesin nimellä. Aikani pyörittyäni jatkoin kävellen Trafalgar Squarelle ja sieltä maanalaisella Oxford Streetille. Sitä talsittuani kulkeuduin Sohoon, Chinatowniin ja Piccadilly Circukselle.

Chinatown

Piccadilly Circus

Reitin varrella törmäsin muuten oletettavasti mustan pörssin teatterilippuihin. Haluaisin kovasti nähdä Judi Denchin loppuunmydyssä Peter and Alicessa, mutta sadan punnan suolainen hinta sai jauhot suuhun.

Päivä alkoi kääntyä iltaan ja minun suuntani kohti Cambridgea. Perillä ilma oli sateen jäljiltä raikas. Reissun jälkeen paikka tuntui taas vähän enemmän kodilta.

Mitä jäi käteen? Hyvä mieli ja hieno päivä. Minulla ei lähtiessä ollut paineita nähtävyyksien löytämisestä, vaan sain keskittyä muun muassa Baker Street -haaveen toteuttamiseen ja yleiseen tunnelman observointiin. Tie vei sinne, minne kulloinkin mieli teki. Nähtävä ei loppunut tähän. Se tuskin koskaan loppuu kaupungissa, joka on iso ja ladattu täyteen turisteja.

River Thames, London Eye ja Big Ben yhteiskuvassa

Hyvää äitienpäivää ykkösnaisille Suomeen! Synttärionnea myös, ja kaikille yhteisesti hyvää J.V.Snellmanin aka suomalaisuuden päivää. Muistakaa liputtaa!