Väsy

 Viikko takana. Luulin, että sunnuntai oli laiska, mutta se ei ollut vielä mitään verrattuna eiliseen ja tähän päivään. Mulla on ollut pieniä suuria suunnitelmia, paikkoja vierailtavaksi ja asioita kokeiltavaksi, mutta en oo jaksanut tehdä mitään. Oon ollut kotona ja joutunut ottamaan päiväunia. Turhauttavaa, koska ei tänne nukkumaan oo tultu. Sääkin on ollut molempina päivinä aurinkoinen, niin että mitä ihmettä mä täällä nurkissa homehdun. Tänään oli kieltämättä pysäyttävä hetki, kun katsoin ulos ikkunasta ja näin, kuinka lintu söi julmetun ison madon. Tämä riittänee kertomaan, millaisessa koomassa oon ollut. Selitän uupumusta sillä, että ekojen päivien valppaus ja jännitys on lauennut.

Yläpuolella ekassa kuvassa näette liikennesuunnittelun aatelia. Kenen kuningasidea oli pykätä pyöräilijöille noin äkkijyrkkä mutka? Tuollaisia naurunurkkia on siis maan alla, niin ettei pyörällä tarvitse sutia autojen kanssa liikenneympyrässä. Taas ois insinööriä tarvittu. Edit: Nuo mutkat ovat kaiken lisäksi alamäkien juurella.

Kahdessa seuraavassa kuvassa on scooter aka potkulauta, jonka ongin pyörävarastosta. Kuvittelin, että se ois mun uusi surmanloukku ja että tappaisin sillä itteni viimeistään ensimmäisessä alamäessä, mutta ei sentään! Lähdin eilen illalla potkuttelemaan ja kävin Mill Roadilla, jota Cambridgen Sohoksikin tituleerataan. Pikkukauppoja ja etnisiä liikkeitä oli paljon, eikä intialaisesta ja kiinalaisesta ruokatarjonnasta ainakaan ollut pulaa. Paluumatkalla tein vielä lenkin jokimaisemien kautta.

Haluan tuollaiset ikkunat!

Maailman pelottavin alikulkutunneli

Kaveri veti tosissaan ruohoa

Tiet oli lautailuun enimmäkseen huonot ja epätasaiset, mutta muuten oli kyllä kivaa. Jossain vaiheessa huomasin kerääväni pelokkaiden sijaan huvittuneita katseita. Siispä kysyin kotona, ovatko potkulaudat ylipäätään yleisiä aikuisilla täällä. Kuulemma eivät. Näppärä vehje se silti on.

Huomenna toivottavasti virkeämpään arkeen! Sain jo iltalenkillä vähän energiaa, kun yhtäkkiä vastaan tuli laiduntavia lehmiä. Sympaattista ja kotoisaa. Loppuviikolle on myös tiedossa ihmisten tapaamista, joten eiköhän tämä tästä. Glada vappen vaan ihmiset, täällä on tupa täynnä ilmapalloja ja serpentiiniä. Juhlikaa ja kertokaa sitten mullekin, miten meni!

Sunnuntaibrunssilla

Heya, käytin aamun siihen, että taistelin edellisen postauksen fonttien kanssa, mutta vihtallaan ne on vieläkin. Please forgive me. Ja hei, kuvia saatte luultavasti suuremmiksi, kun vain klikkaatte niitä.

Päiväksi suuntasin taas keskustaan. Olin suunnitellut jotain kehittävämpää aktiviteettia, mutta nyt kävi näin. Parista kaupasta lähti mukaan vähän vaatteita. Hämmästelin muutaman topin loppuhintaa, mutta maksoin kiltisti. Onneksi syynäsin kuittia jo ennen kuin ehdin putiikista ulos, sillä yhden paidan hinta oli tosiaan vahingossa lyöty kassaan kahdesti. Kävin sanomassa siitä ja sain rahaa takaisin. Hooray!

Krikettiä Parker's Piecella

King's College

Torilla pamahdin karibialaisia herkkuja notkuneen kojun eteen. Tunnette mut. Miten voisin vastustaa jamaikalaisen kanapiirakkapalleron kokeilua? No en mitenkään. Kojulla häärinyt herrasmies vahvisti olevansa tuolta saarelta kotoisin. Oon hehkuttanut brittiaksenttia, mutta oli tämäkin kumea puhe aika makeeta kuultavaa. Onkohan mulla joku perversio aksentteihin? Joka tapauksessa yhden hengen ruokaraati arvioi käärylän tuliseksi, maukkaaksi, reunoilta kuivaksi ja liian nopeasti loppuneeksi.

Päätin rauhallisen sunnuntaipäivän kunniaksi tehdä jotain stereotypisen englantilaista. Etsiydyin teelle kirkkojen ja collegeiden kupeeseen Auntie’s Tea Shopiin. Tarjoilijattaret ovat siellä pukeutuneet mustiin tarjoilijanvermeisiin esiliinoineen päivineen, sisustus on kotoisa, pitsiä on paljon ja teepannukattaukset kauniita. Oikein viehättävää. Mut ohjattiin pöytään ja pyysin suosittelemaan jotain teetä. Keltanokkaisuuteni annettiin anteeksi ja tarjoilijatar jopa lupasi, että jos en tykkäisi valinnastani, se voitaisiin vaihtaa johonkin muuhun. Ohhoh. Taas kerran suomalainen körri mieluummin vaikenee kuin valittaa, juo sit vaikka hampaat irveessä.

Hyväähän se tee oli, kun lopulta saapui. Ilmeisesti se oli unohtunut jonnekin pöydännurkalle hautumaan, kun toimenpiteessä kesti niin kauan. Henkilökunta oli pahoillaan ja hyvityksenä vähensi laskun loppusummasta palvelumaksun. Mikäs siinä sitten. Vedin teet huiviin ja lätkyttelin kirjaston kautta kotiin. Ilta on kulunut ollessa ja The Inbetweeners-leffalle hymistellessä. Summa summarum: leppoisa ja tuulinen päivä aivot hattuhyllyllä, kaikesta työstä vastasivat aistit. Ei huono.

Energistä uutta viikkoa kaikille!

Hyvä päivä

Perjantaina oli ensimmäinen oikea työpäivä kouluun viemisineen, hakemisineen ja harrastuksineen. Jee jee! Sain neidiltä hauskaa ja hyödyllistä palautetta. Kuulemma kuulostan ”like an American”. Surullista. Brittiaksentti taitaa olla liian kunnianhimoinen tavoite näin lyhyelle ajalle. Toinen juttu oli se, että sanon liian usein ”sorry”, kun pujotellaan pyörillä ihmisvilinässä. Niin tarvitsee sanoa vain, kun oikeasti törmää johonkuhun! Lauantaina kuulin, että ”minä tykkään sinusta Meri”. Aika tykättävästi sanottu.

Sitten pakollinen sääraportti. Keskiviikko ja torstai olivat oikein kauniita, mutta perjantaina todistin  tilanteiden nopeaa vaihtelua. Ulkona oli selvästi satanut, kun aamulla vedin verhot ikkunan edestä. Päivällä ilma oli enimmäkseen ihan hyvä. Yhdessä välissä olin ehkä vartin sisällä kaupassa, ja kun pääsin ulos, taivaalta tuli vettä. Onneksi oli sateenvarjo mukana. Iltaa kohti olot taas selkiintyi. Ei ihme, että sää on brittien vakiopuheenaihe.

Aiemmassa postauksessa mainittu ja mainostettu lääkärikeskus

Eilen oli vapaata, kuten aina viikonloppuisin. Päivä oli kertakaikkisen hyvä! Tapasin toisen suomalaisen au pairin, johon olin ottanut blogien kautta yhteyttä ja ehdottanut näkemistä. Hän oli siis käymässä Cambridgessa. Ei asustella samoissa kaupungeissa, mutta välimatkaa ei ole paljon. Ihmeellistä, miten välitöntä synkkaus voikaan olla! Kierreltiin kaupungin keskustassa ja kaupoissa ja juteltiin, juteltiin, juteltiin.

Nähtiin yliopiston kaapuihmisiä, ilmeisesti niillä oli jonkin sortin valmistujaiset. Ja jättäessäni pyöräni aamulla Parker's Piecen kulmalle osuin keskelle jotain tanssiesitystä. Aika vekkulia.

Taustalla Parker's Piece, yksi monista CBridgen viheralueista.

Todiste siitä, että oon hengissä!

Käytiin syömässä Yo! Sushi -nimisessä ravitsemusliikkeessä. Nimestä varmaan arvaatte, että puikot sai taas kyytiä. Pienet annokset lipui menemään liukuhihnalla ja asiakkaat istui hihnan vieressä syömässä. Sen kun vaan valitsi kippoja sen mukaan, mitä halusi. Yksi satsi kustansi keskimäärin muutaman punnan, ja lopuksi sai laskun kaikesta syömästään. Maistuvaa oli! Myöhemmin siemaistiin vielä kahvit ja teet. Sumpin suhteen ei ole ollut valittamista, eli kyllä mulle on kelvannut muukin kuin vain erään tietyn ketjun tarjonta.....

Downing Collegella oli "Open Day", eli päästiin ilmaiseksi porteista sisään katselemaan paikkoja, ja könyttiinpä peremmälle tupaankin. Pihalla näytti arvokkaalta, mutta sisätilojen suhteen on ikävä tuottaa pettymys. Ei löydetty mitään ikiaikaista akateemista opiskelukammiota, vaan aika normaalin oloisia tiloja.

Päivä vierähti nopeasti ja juttua ois riittänyt varmasti vielä pitkään. Kiitos Iida seurastasi! Hänen blogiinsa voi kurkistaa täällä. 

Kotona eräs pieni taituri vielä stailas mun hiukset ja kynnet!

Iltalenkillä nautin siitä, että vaikka poikkesin tutuilta reiteiltä, löysin silti kotiin. Kartta on kulkenut vielä mukana turvana, mutta sitä ei ole tarvinnut katsoa. Ja tykkään joutsenista ja sorsista joella. Ja niistä pienistä laivoista, joiden savupiipuista tupruaa vähän savua. Nättiä. Ja sekin tunne teki tänään aika eläväksi, kun fillaroin autojen virrassa ja vauhdin hurmassa kohti keskustaa. Kaupunki hahmottuu ja se on mahtavaa se.

Loppuun kuva, joka on teille. Kiitos synttärimuistamisista! Tuntuu hyvältä olla kaks ja nolla. 

Town walk and other things

Ihan ensimmäiseksi: hyvää nimipäivää upeat M-miehet Suomessa!

Nukuin viime yön kuin tukki, jeps. Host-äiti oli ottanut vapaata töistä, eli mistään ei vielä tarvinnut selviytyä yksin. Aamulla lähdettiin liikkeelle ja löysin itseni pyöräilemästä kamikazena milloin autojen seassa ja milloin kapeilla, pienillä kujilla. Taub sanoi eilen, että CBridgessa on 40 000 pyörää. Veikkaisin melkein, että niitä on enemmän. Myös kaupunki itse mainostaa fillari-imagoaan. Etäisyydet on tosiaan lyhyet ja täällä pääsee pyöräillen tai kävellen joka paikkaan, mutta äkkiseltään pyörätiet tuntuu vähän ahtailta. Ehkä ne on suunniteltu jollekin akrobaateille tai käärmeihmisille. No ei vaan, parempi tämä kuin se, että pitäis joka päivä hiestää busseilla! Tykkään.

Päivällä mulle esiteltiin kaupunkia ja erityisesti keskustaa (keskusta =yliopiston rakennuksia), jossa käytiin muutamilla collegeilla. Homma menee siis niin, että yliopisto, university, tarjoaa opetuksen, ja college sitten muun muassa majoituksen. Niitä on täällä yli kolmekymmentä ja kaikki vähän eri tavalla profiloituneita. Opiskeltavalla aineella ei ole väliä collegea valittaessa. Kerron tämän, koska itselleni oli vähän epäselvää, mitä colleget on ja kuinka ne eroaa universitystä.

Huokausten silta ja punttaaja

Tiesittekö muuten, että Cambridgessa on itse asiassa kaksi yliopistoa. Ensimmäinen on se the yliopisto, toinen on nimeltään Anglia Ruskin University. Mulle tuokin oli uusi ja aika yllättävä uutinen.

Sain tänään myös kirjastokortin, jee! Ja käytiin lääkärikeskuksessa, joka oli viktoriaanisessa rakennuksessa. Sen vessa sijaitsi yläkerrassa ja sinne kavuttiin söpöjä, kapeita portaita. Itse vessassa oli vanha tuttuni Bournemouthista, eli kattovalaisin, joka syttyi vetämällä katosta killunutta narua. Aivan kuin oisin ollut jossain Sherlockin lavasteissa.

Ai niin, thai-lounaskeitto oli herkkua. Kiitän onneani ja Eveä siitä, että mut vihittiin muutama viikko sitten puikkosyömisen saloihin.  Soppaa kun piti välillä lähestyä kauhan lisäksi puikoilla. Vieressä istui aasialaisia alan asiantuntijoita, mutta ei niitä tainnut mun onneton taistelutekniikka paljon kiinnostaa.

Sää on ollut koko päivän tosi aurinkoinen ja lämmin. Brittiaksenttia on ollut ihana kuunnella. Tuntuu epätodelliselta, että ihmiset oikeasti puhuu niin, hahaa!

Illalla otin vielä kartan mukaan ja lähdin suu auki kirmailemaan pitkin mestoja. Kunnon turisti! Seurasin Cam-jokea ja tulin toista kautta takaisin kotiin. Päivällä olin aika pyörällä päästäni, mutta alan koko ajan olla paremmin kartalla. En ottanut tänään vielä paljon kuvia. Sen ehtii tehdä myöhemminkin, nyt tuntui tärkeämmältä keskittyä katsomiseen ilman, että välissä on kameran linssi. Eikä ole kauhean mielekästä kuvata, jos ei jälkeenpäin tiedä yhtään, missä koko räpsy on otettu.

Patsaalla maukas ilme

Nyt nukkumaan! Oon saanut kahvia, mutta päätä tahtoo silti vähän särkeä. Ah tuota elämän ja kuoleman eliksiiriä.

Ready steady happy

Perillä, ja vielä yhtenä kappaleena!

Startin piti tapahtua Tampereen Pirkkalan asemalta kello 13.20, mutta kone saapui sinne vasta 13.50. Lento oli siis suunnilleen tunnin myöhässä. Hieman ois voinut kohotella kulmakarvojaan, kun Tampereen päädyssä pyöri poliiseja. En jaksanut lietsoa itseäni huolestuneeksi. Ymmärtääkseni viivästys oli johtunut ”teknisistä ongelmista” (?) ja ruuhkasta Lontoon Stanstedin kentällä.

Itse matka meni nopeasti. Nykyään aina nukahdan julkisissa, mutta tuolla ei uni ihan ehtinyt tulla. Luulisin. Jossain hämärän rajamailla tosin olin, ja mietin, että lentohenkilökunnan turvaohje-eleistä vois jalostaa tanssin. Mikä hitti! Siinä lennon parasta antia aivotyöskentelyn osalta.

Englannissa oli vastassa paitsi lämmin ja aurinkoinen sää, myös hostien tilaama taksikuski – hänkin toki oikein lämmin ja aurinkoinen. Mies oli kotoisin Cambridgesta. Teki mieli ottaa kuva siitä ja sen kyltistä, johon mun nimi oli rustattu, mutta jopa minusta tuntui, että oisin antanut liian stalkkerimaisen vaikutelman. Jotta ette jäisi täysin ilman mielikuvia, voin kertoa, että kuski toi ulkonäöllisesti mun mieleen Housen Taubin. Ööh!

Englantia oli äkkiseltään vaikea kuunnella, ymmärtää ja puhua. Onneksi se tunne meni pian ohi. Istuin silti auton kyydissä jäykkänä ja korvat punoittaen siitä jännityksestä, että milloin kuski taas avaa suunsa. Maisemat ympärillä oli vihreitä ja kuin suoraan jostain englantilaisesta tv-sarjasta.

Sain lähtiessäni paljon onnentoivotuksia ja rohkaisevia sanoja, jotka todella liikutti ja hymyilytti. Esimerkiksi Facebookiin ilmestyi oikeita helmiä, kiitos niistä! Päätin kysyä kuljettajaltanikin, mikä on tärkein asia, joka mun pitäis tietää Englannista, englantilaisista tai Cambridgesta. Taub the taxi driver kehotti olemaan tarkkana tietä ylittäessä ja kertoi, että englantilaiset puhuu aina säästä. Siinä siis kuolematon keskustelunavaus. Puhuttiin myös monista muista asioista, esimerkiks soutukisoista. Totesin, että Oxford kuulemma voitti tänä vuonna yliopistojen väliset soudut. Taub-parka ei ollut iloinen. Kaupunkien välejä vois verrata Suomeen ja Ruotsiin.

Ilta täällä kotona on kulunut tutustuessa. Pyörähdettiin Tescossa ruokaostoksilla. Kaupunki on kaunis ja täällä osa ihmisistä asuu laivoissa Cam-joella. Ei maksa mitään ja kämppää voi siirtää aina kun lystää. Yhtäkkiä näen Jyväsjärven mahdollisuudet aivan uusin silmin. Ja bongasin niitä paljonpuhuttuja soutajiakin (lue: käsivarsia).

Huomenna uuden opettelu jatkuu tai oikeastaan vasta kunnolla alkaa. Mulla on kaikki paremmin kuin hyvin, toivottavasti teilläkin! Nyt tää uninen otus kaatuu peittoihin, öitä!

Today

Morning! Puolen tunnin sisällä kamat kantoon ja kentälle! Love you, nähdään taas! xx

Hi ho ready go

Yksi yö enää! Viime päivien kiire ja kaaos lienee voitettu. Laukku on pakattu, tentit tentitty, passi kopioitu, lähtöselvitys tehty ja boarding passit tulostettu (varmuuden vuoksi neljänä kopiona), rahaa vaihdettu, enkkua kerrattu ja Skypet testattu! YES! Niin, ja lähtöhaleja vaihdettu.  Kiitos toverit ihanista läksiäismuistamisista ja etukäteissynttärilahjoista!

Sain muuten puhelimenikin takaisin maanantaina, kiitos Hanna siitä! No, luuri ehti pyöriä taskussani varmaan puoli tuntia ja olin mielissäni. Sitten huomasin, että olin jättänyt muistitikkuni koulun ATK-tilojen koneeseen (oli muuten kolmas kerta tälle lukuvuodelle). Aah. MC  Töhö kävi turhaan raapimassa jo lukittuja ulko-ovia. Koulujuttujen loppukiri jäi sitten tälle aamulle, olipahan herkullinen ajoitus. Terveisiä vain vahtimestarille, joka saattoi tikkuni ja minut jälleen yhteen! Teet arvokasta työtä, man!

Fiilis on muutenkin aika käsittämätön. Pari tuntia sitten käppäilin viimeisen kerran kaupungilta kotiin ja vedin kituset täyteen tuttujen kulmien tunnelmaa. Välillä on ollut haikeaa, varsinkin eron hetkinä: lähtö iski ensimmäisen kerran päin näköä kuun alussa, kun heitin ekat heipat Riihimäellä. Crying in the (t)rain. Mutta nyt on kyllä aika miellyttävä täpinä päällä! Eihän tässä voi olla kuin kiitollinen tilaisuudesta, jonka oon saanut. Kiitos heille, jotka talvella kuuntelivat mun arpomista ja suunnitelmia niin saunan lauteilla, koulun käytävillä kuin näppäimistön kautta, ja heille, jotka ovat auttaneet kaikessa lähtöön liittyvässä.

Juuri ihmisiä tulee varmasti eniten ikävä. Oispa mulla enemmän paperivalokuvia, joita ottaa mukaan! Siispä lähettäkää mulle muotokuvia itsestänne, joohan.

Luulisin kaipailevani myös saunaa, yhtä rakasta järveä ja siellä soutelua, valoisia öitä, Suomen kesää ylipäätään, ruisleipää ja autolla ajoa. Kuskinakki napsahtakoon, kun palaan.

Yhteen asiaan ei kohdistu vain ikävää, vaan myös vieroitusoireita. Miksi Englannissa ”just a plain coffee with milk” = vaahtobileet mukissa? Tähän mennessä Starbucksin versio on parhaiten vastannut toivettani mustasta tsufeesta, johon voi itse lurauttaa vähän maitoa sekaan. Ei mitään kikkailua, sanoo punaniska from Suomi-Finland.

aaaaaaaaaargh

Mutta hei. Juuri nyt ei ole ikävät ensimmäisenä mielessä, koska KOHTA MENEN ja niin kuin Maj Karma laulaa veisussaan ”Ukkonen”, niin ”turha kultani pelätä on, pelätä ikävää / turha sellaista pelätä on, pelätä elämää”.

Näin on.

FAQ

Mitä lähemmäksi lähtö on tullut, sitä useammin olen kuullut eräät samat kysymykset. En ole itse oikein ehtinyt tajuta, että kaikki nuo automatisoituneet vastaukset ovat pian todellisuutta!

Kauanko olet siellä? Tämän totesin jo ensimmäisessä merkinnässä: viivyn vähintään heinäkuun loppuun. Tarkkaa paluupäivämäärää en vielä tiedä. Kolme kuukautta on oikeastaan niin lyhyt aika, että siinä vaivoin ehtii kotiutua. Välillä minusta tuntuu teennäiseltä edes kutsua itseäni au pairiksi, kun ”oikeat” HC-aupparit viettävät ulkomailla yli vuoden.

Mihin päin Englantia menet? Cambridgeen. Se sijaitsee noin 80 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Autoillen kaupunkien välillä kuluu käsittääkseni noin tunti, junalla matkan taittanee sukkelammin. Cambridgen väkiluvuksi eri lähteet antavat eri määriä, mutta olisikohan se noin 120 000 nassua.

Siellä se on!

Minulla on ollut vuosikausia jonkinlainen Cambridge-fiksaatio ja olen haaveillut käyväni siellä. Muutama vuosi sitten Englannissa teetätin jopa ”Cambridge University” –hupparin, kun sellaisia ei löytynyt mistään valmiina. Jostain syystä Oxford-mallia oli joka nurkalla. Mieltymystäni ei ole ainakaan lieventänyt se, että muuan fiktiivinen Niles Crane on opiskellut tuossa nimenomaisessa yliopistokaupungissa, heh! Voitte siis kuvitella, millaisen kirsikan kakku sai päälleen, kun juuri tämä on host-perheen asuinpaikka.

Millainen perhe on? Host-perheeni on suomalainen, lapsia on yksi. Tässä yhteydessä voisin varmaan mainita, että perhe löytyi Au Pair Worldin kautta. Kyseessä on suosittu ja ilmainen sivusto, jossa sekä perheet että au pairit voivat julkaista ilmoituksiaan. Ei siis järjestöjen turvaa, mutta ei toisaalta välikäsiä ja sijoitusmaksujakaan. Ja kun ulkopuolinen taho ei ole pudottamassa au pairia perheeseen, osapuolet pääsevät itse tutustumaan ja miettimään, ovatko sopivia toisilleen.

Tuon sivuston käyttäjät vaikuttavat pääasiassa luotettavilta. Siellä en törmännyt hämäriin ”perheisiin”, mutta eräältä toiselta saitilta sain ainakin yhden tyypillisen vedätysviestin. Suhtautukaa epäluuloisesti, jos teille tarjotaan monen sadan punnan (tai mikä rahayksikkö onkaan kyseessä) taskurahaa, tai jos kaikki vaikuttaa yksinkertaisesti liian hyvältä ollakseen totta. Huijarit saattavat lähettää myös kuvia, jotka ovat suoraan jostain postimyyntikuvastosta kopioituja. Karmivaa.

Jännittääkö? Tähän olen tavannut vastata, että ei. En tiedä, mitä minun olisi pitänyt aktiivisesti jännittää. Jos olenkin ollut hermostunut, se on johtunut käytännön asioiden hoitamisesta, ei itse määränpäästä. Innoissani olen ollut kyllä, fiilis on ollut hurmoksellisen odottavainen. Silloin, kun au pair –paikka oli varmistumaisillaan, kävin järjettömillä ylikierroksilla. Nukuin pari tuntia yössä ja tarvoin kaasuissa kouluun. Purjehtiminen aamun luennoille suupielet korvissa herätti kanssaihmisissä hilpeyttä ja hämmennystä.

Kuluneella viikolla olen ollut töissä ja yrittänyt samalla pitää mielessä viisisataaneljäkymmentäyksi matkaan liittyvää asiaa. Tuntuu, että to do –lista ei ole lyhentynyt yhtään (vaikka kyllä se todellisuudessa on), ja olen ollut kireä kuin viulunkieli. Eilen olin yllättävän tyyni, vaikka palasin Jyväskylään ja unohdin puhelimeni kotikotiin. Lupaava alku seikkailulle. Päätin suhtautua tilanteeseen haasteena, ja toistaiseksi tämä onkin tuntunut terapeuttiselta. Aivan kuin olisin jossain retriitissä. Tänä aamuna nukuin pommiin, koska en ollut voinut säätää montaa hälytystä perinteiseen herätyskelloon. Missasin puolet pyykkivuorosta. Harmonian vallassa pesin sen minkä ehdin.

Parin seuraavan päivän aikana luvassa on viimeisiä kouluvelvollisuuksia ja kamppeiden kasaamista. Yritän elää hetkessä ja liittää kiireenkin osaksi lähdön tunnelmaa. Palataan taas asiaan!

© Kartta http://www.cambridge.world-guides.com/cambridge_maps.html

Syystä että

Tervetuloa blogiini! Päivälleen viikon kuluttua kiipeilen lentokoneeseen ja suuntaan au pairiksi Englantiin. Reissussa olisi tarkoitus olla heinäkuun loppuun, ja syksyksi palaan opiskelemaan. Aika lyödä taustoitukset tiskiin: kuka olen, miksi lähden au pairiksi ja miksi perustin blogin?

Ensimainitusta ei ole paljon kerrottavaa. Olen kotoisin Keski-Pohjanmaalta. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2012. Saman vuoden syyskuussa muutin Jyväskylään. Nyt takana on ensimmäinen ja antoisa yliopistovuosi.

Kirjoitusten jälkeen suunnittelin pienen hetken aupparointia, mutta vielä enemmän tahdoin saada koulunkäynnin alkuun.  Välivuosi ja seikkailu jäivät kai kuitenkin kaihertamaan. Jossain vaiheessa syksyä päätin, että mitään ei ollut menetetty, vaan voisin yhä saada kaiken. Halusin joka tapauksessa kesätöihin ulkomaille, ja au pair –pesti tuntui siihen sopivalta vaihtoehdolta. Ai miksikö?

Tammi-helmikuussa 2013, kun tunnilla olisi pitänyt keskittyä tekstityyppeihin, tein listaa syistä, miksi kannattaisi lähteä. Toteuttaisin siinä yhden unelmistani. Samalla ehkä kielitaitoni kehittyisi, saisin uusia ystäviä, pääsisin kulttuuriin pintaa syvemmälle ja englantilaisen kirjallisuuden alkulähteille, itsenäistyisin ja matkustelisin. Tutustuisin toisen maan koulujärjestelmään ja saisin kokemusta kasvattamisesta sekä suomesta toisena kielenä (tuleva s2-ope kehrää). Jatkossa olisi helpompi lähteä muihinkin töihin ja vaihtoon, kun alla olisi tuntumaa ulkomailla asumisesta. Tässä hommassa ei myöskään tarvitsisi erikseen järjestää majoitusta tai huolehtia vaikeista sopimuksista. Ajankohtakin tuntui sopivalta, eivätkä opintoni keskeytyisi.

Että sellaista. Muun muassa. En halunnut, että minua myöhemmin harmittaisi tai joutuisin jossittelemaan, jos jättäisin menemättä. Tajusin, ettei minua pidättele mikään. ”Jos ei nyt, niin milloin?”

Yhteydenpito koto-Suomeen ja ylipäätään matkapäiväkirjailu ovat päällimmäisiä motiiveja sille, että räpelsin blogin kasaan. Ehkä tämä antaa enemmän kuin se, että kesän lopuksi yrittäisin referoida koko reissun.  (Mutta älkää luulko, että joku blogi jää ainoaksi kommunikointivälineeksemme, kuomat.) Perusteluiksi voisin nimetä vielä omien ajatusten jäsentämisen ja kirjoitustuntuman ylläpitämisen. Uudetkin tuttavuudet saavat tietysti syöksyä sekaan lukemaan, jos aihe kiinnostaa. Sydäntäni lämmittäisivät seuraajien kommentit, matkavinkit ja kuulumiset.

Ennustaja en ole, joten en voi enkä halua luvata mitään tulevien tekstien sisällöistä. Jos julkaisuihin yhtäkkiä tulisikin tauko, älkää panikoiko. Luultavasti olen kunnossa. Todennäköisempää siinä tapauksessa on, että läppäri on lauennut tai flow tyrehtynyt. Jos jotain kuitenkin sattuu, niin testamenttaan kirjoituskoneeni riksulaisille ja kapteeninhattuni Villelle. Muusta jäämistöstäni saatte tapella. Tiedän kyllä, että risaiset spurgukamani ovat kuumaa tavaraa.

Puu on koputtamisesta lommoilla.

POST SCRIPTUM: Kuvat © meikä, kaikki on otettu kielimatkalla kesällä 2010.