Mitä lähemmäksi lähtö on tullut, sitä useammin olen kuullut eräät samat kysymykset. En ole itse oikein ehtinyt tajuta, että kaikki
nuo automatisoituneet vastaukset ovat pian todellisuutta!
Kauanko olet siellä? Tämän totesin jo ensimmäisessä
merkinnässä: viivyn vähintään heinäkuun loppuun. Tarkkaa paluupäivämäärää en
vielä tiedä. Kolme kuukautta on oikeastaan niin lyhyt aika, että siinä vaivoin
ehtii kotiutua. Välillä minusta tuntuu teennäiseltä edes kutsua
itseäni au pairiksi, kun ”oikeat” HC-aupparit viettävät ulkomailla yli vuoden.
Mihin päin Englantia
menet? Cambridgeen. Se sijaitsee noin 80 kilometriä Lontoosta pohjoiseen.
Autoillen kaupunkien välillä kuluu käsittääkseni noin tunti, junalla matkan
taittanee sukkelammin. Cambridgen väkiluvuksi eri lähteet antavat eri määriä,
mutta olisikohan se noin 120 000 nassua.
 |
| Siellä se on! |
Minulla on ollut vuosikausia jonkinlainen
Cambridge-fiksaatio ja olen haaveillut käyväni siellä. Muutama vuosi sitten
Englannissa teetätin jopa ”Cambridge University” –hupparin, kun sellaisia ei
löytynyt mistään valmiina. Jostain syystä Oxford-mallia oli joka nurkalla. Mieltymystäni
ei ole ainakaan lieventänyt se, että muuan fiktiivinen Niles Crane on opiskellut
tuossa nimenomaisessa yliopistokaupungissa, heh! Voitte siis kuvitella,
millaisen kirsikan kakku sai päälleen, kun juuri tämä on host-perheen
asuinpaikka.
Millainen perhe on? Host-perheeni
on suomalainen, lapsia on yksi. Tässä yhteydessä voisin varmaan mainita, että perhe löytyi
Au Pair Worldin kautta. Kyseessä on suosittu ja ilmainen sivusto, jossa sekä
perheet että au pairit voivat julkaista ilmoituksiaan. Ei siis järjestöjen
turvaa, mutta ei toisaalta välikäsiä ja sijoitusmaksujakaan. Ja kun
ulkopuolinen taho ei ole pudottamassa au pairia perheeseen, osapuolet pääsevät
itse tutustumaan ja miettimään, ovatko sopivia toisilleen.
Tuon sivuston käyttäjät vaikuttavat pääasiassa luotettavilta. Siellä en törmännyt hämäriin ”perheisiin”, mutta eräältä toiselta saitilta
sain ainakin yhden tyypillisen vedätysviestin. Suhtautukaa epäluuloisesti, jos
teille tarjotaan monen sadan punnan (tai mikä rahayksikkö onkaan kyseessä) taskurahaa,
tai jos kaikki vaikuttaa yksinkertaisesti liian hyvältä ollakseen totta.
Huijarit saattavat lähettää myös kuvia, jotka ovat suoraan jostain
postimyyntikuvastosta kopioituja. Karmivaa.
Jännittääkö? Tähän
olen tavannut vastata, että ei. En tiedä, mitä minun olisi pitänyt aktiivisesti
jännittää. Jos olenkin ollut hermostunut, se on johtunut käytännön asioiden hoitamisesta, ei itse määränpäästä. Innoissani olen ollut
kyllä, fiilis on ollut hurmoksellisen odottavainen. Silloin, kun au pair
–paikka oli varmistumaisillaan, kävin järjettömillä ylikierroksilla. Nukuin
pari tuntia yössä ja tarvoin kaasuissa kouluun. Purjehtiminen aamun luennoille
suupielet korvissa herätti kanssaihmisissä hilpeyttä ja hämmennystä.
Kuluneella viikolla olen ollut töissä ja yrittänyt samalla
pitää mielessä viisisataaneljäkymmentäyksi matkaan liittyvää asiaa. Tuntuu,
että to do –lista ei ole lyhentynyt yhtään (vaikka kyllä se todellisuudessa
on), ja olen ollut kireä kuin viulunkieli. Eilen olin
yllättävän tyyni, vaikka palasin Jyväskylään ja unohdin puhelimeni kotikotiin.
Lupaava alku seikkailulle. Päätin suhtautua tilanteeseen haasteena, ja
toistaiseksi tämä onkin tuntunut terapeuttiselta. Aivan kuin olisin jossain
retriitissä. Tänä aamuna nukuin pommiin, koska en ollut voinut
säätää montaa hälytystä perinteiseen herätyskelloon. Missasin puolet
pyykkivuorosta. Harmonian vallassa pesin sen minkä ehdin.
Parin seuraavan päivän aikana luvassa on viimeisiä kouluvelvollisuuksia ja kamppeiden kasaamista. Yritän elää hetkessä ja liittää kiireenkin osaksi lähdön tunnelmaa. Palataan taas asiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro!